Minulle tärkein eläin koko maanpäällä on hevonen nimeltään Suvi.
Suvi on syntynyt vuonna 1995 eli on nyt 22v.
Vuonna 2016 kun vakio hevoseni Iivartti kuoli, aloin miettimään itselleni sitä ratsua. Kaverini heitti ilmoille että kokeilisin Suvia. Kovan jännityksen jälkeen Suvista paljastui se hevonen minkä haluan. Suvilla ei oltu ratsastettu vuosiin. Suvi oli ollut todella säikky ja esim pelästynyt ja pukittanut jos sitä silitti.
Alussa yritimme mennä puomeja, mutta ne osoittautuivat pelottaviksi, joten niitä jankattiin aika kauan. Aikaa ei mennyt kauaa kun ylitimme jo ensimmäisen ristikkomme. Sitä ylpeyden määrää kun tajusin että tämän hevosen kanssa tulemme vielä menestymään. Ei tietenkään missään kisoissa, ei tule edes kuuloonkaan. Olen lopettanut jo kisaamisen eikä voisi oikein vähempää kiinnostaakkaan sellainen.
Aloimme treenaamaan Suvin kanssa esteitä aika paljonkin, sillä kummatkin meistä inhoaa koulua. Ihmiset olivat aika epäileviä Suvia kohtaan että meneekö se esteen yli vai ei. Hauskaa tässä on että Suvi on ehkä kerran kieltäytynyt hyppäämästä. Alussa toki se tiputti aika paljonkin puomeja, mutta kyllä sen ymmärtää kun vasta aloitimme koko ratsastuksen. Myös ihmeteltiin miten pysyn sen kyydissä, kun se joko pukitti tai kiisi tuhatta ja sataa. Kertaakaan en ole sieltä pudonnut!
Ei mennyt taaskaan kauaa kun ylitimme puhtaasti 80cm okserin. Suvihan siis ei osaa vieläkään käskystä laukata, joten kaikki esteet olemme pääsääntöisesti menneet ravissa.
Nykyään käyn niin harvoin tallilla missä Suvi on, joten menomme on nykyään tahmeaa ja hieman säätöä. Siitä huolimatta hevonen on minulle kaikki kaikessa! Kiitän vaan kaveriani joka painosti minut tämän eläimen selkään. Olisin menettänyt paljon jos en olisi suostunut.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti