Heppatyttö!

Tässä postauksessa kerron omasta ratsastusurastani, jota nyt on kerääntynyt yhteensä 15 vuotta. Laitan kuvia tallilta jos niitä löytyy.

Aloitin ratsastuksen Naantalin ratsupihassa 2004. Siitä ajasta en oikein muista mitään vaankun lihavan Pulla shettiksen jolla menin aika usein.

En muista milloin tämä talli lopetti, mutta jatkoin siitä Metsäkylän ratsastuskeskuksessa. Menin usein Maara ponilla jolta tipuinkin, sillä en ollut koskaan laukannut ja Maara päätti nostaa laukan ja en pysynyt kyydissä.

2010 aloitin Salossa Anisten tallilla ratsastustunnit. Menin usein Anskulla ennen kun se myytiin.

2012 sain kolme hoitohevosta. Hellan, Kertun ja Lefan. Tietenkin olin todella innoissani niistä. Aloin menemään Kertulla ja Hellalla aika useinkin tunneilla. Lefalla en päässyt vielä edes menemään.

2014 Anisten talli muutti Tuohittuun ja nimeksi tuli Merlitz. Siellä jatkoinkin sitten 

Hella

Lefa

Kerttu

Aloin liikuttaa kaverini ratsuponia todella paljon ja olin ihan rakastunut siihen! Menin monta kertaa viikossa sen kanssa esteitä ja koulua. Poni toimi silloin erittäin hyvin ja aloimme hieman suunnitella kisojakin. 

Mutta tätä ponia saa kiittää selkävammastani. Onneksi Elina oli kuvaamassa niin saa hyvää blogimatskua ;) Poni siis säikähti kun kentällä oli ihminen juoksuttamassa hevostaan ja henkilö napsautti juoksutusraipalla ilmaa. Sir lähti kuin tykin suusta. Olisin varmaankin pysynyt selässä mutta loppu rodeo ei oikein sopinut mun tasapainolle.

Tottakai jatkoin tunneillakin, kun selkäni oli vähän parempi. Menin aika usein Erkillä koulua ja esteitä. Ihan hauska poni, mutta vähän sählä ja ponimainen punkero.

2016 lopetin tunneilla käymisen kun amis alkoi. Mutta olimme alkaneet käydä käydä yksityistallilla Elinan kanssa. Siellä ratsastin Suokkivanhuksella jonka nimi oli Iivartti. Iivartin ja Sirin kanssa mentiin silloin paljon pelloilla ja välillä vähän ralliteltiin. Iivartti jouduttiin valitettavasti lopettamaan 29.2.2016. Pappa palveli hyvin meitä ja siltä löytyy aina paikka mun sydämmestä.

Iivartin jälkeen aloin miettimään millä sitä ratsastaisi seuraavaksi. Siitä lähtikin sitten operaatio Suvi. Suvilla ei oltu ratsastettu moniin vuosiin. Tämä mummeli nousi kaikista rakkaimmaksi eläimeksi. Suvi on perjaatteessa mun kouluttama, sillä se ei osannut yhtikäs mitään kun menin sen selkään. osasi se kyllä pukittaa.. 

Aloimme menemään puomeja ja ne tuntuivat ihan mahdottomille. Sitten Suvilla napsahti. Se meni puomit kuin vettä vaan!

Suvi oppi hyvin nopeasti kaiken mitä halusin sen tekevän. Esteet ovat tämän ex ravurin lempipuuhia!

Kyllä Suvilla vielä nykypäivänä perä nousee jos teet pienenkin virheen.

Tämä on varmaan se mun elämäni hevonen. Rakastan tota laamaa ihan järkyttävästi.